Yhdistys- ja vakuuskirja
Yhdistys- ja vakuuskirja (ruots. Förenings- och säkerhetsakten) vuodelta 1789 oli perustuslain tasoinen säädös, joka muutti vuoden 1772 hallitusmuotoa ja siten laajensi Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n valtaoikeuksia.[1]
Yhdistys- ja vakuuskirja poisti valtiopäiviltä aloiteoikeuden ja oikeuden päättää hyökkäyssodasta.[1] Valtiopäivät säilyttivät kuitenkin oikeuden päättää veroista.[2]
Toinen merkittävä muutos oli valtaneuvoston lakkauttaminen.[1] Koska osa valtaneuvostosta oli aiemmin toiminut korkeimpana oikeutena, täytyi sen lakkauttamisen jälkeen perustaa uusi erillinen korkein oikeus. Näin tuomiovalta erotettiin toimeenpanovallasta Montesquieun vallan kolmijako -opin mukaisesti.[2]
Yhdistys- ja vakuuskirja myös kavensi aateliston yksinoikeutta moniin virkoihin[1]. Muun muassa tästä syystä aatelisto ei hyväksynyt sitä ennen vuoden 1800 valtiopäiviä. Koska vuoden 1772 hallitusmuodon mukaan säätyprivilegioita sai muuttaa vain kaikkien säätyjen suostumuksella, oli yhdistys- ja vakuuskirja tässä suhteessa perustaltaan laiton 1800 valtiopäiviin asti.[2]
Toisin kuin aateliset, talonpojat olivat hyvin tyytyväisiä yhdistys- ja vakuuskirjaan, sillä siihen sisältyi monia talonpojan asemaa parantavia uudistuksia. Esimerkiksi verorästit eivät enää voineet johtaa perintötilan muuttamiseen kruununtilaksi.[2] Talonpojat saivat myös oikeuden ostaa verovapaita rälssitiloja, joita siihen saakka olivat saaneet omistaa vain aateliset[3][4] sekä vuodesta 1723 lähtien myös porvarit.[3]
Ruotsissa yhdistys- ja vakuuskirja oli voimassa vuoteen 1809. Suomessa se säilyi voimassa 110 vuotta pidempään, aina vuoden 1919 hallitusmuodon voimaantuloon saakka.[5] Venäjän vallan aikana yhdistys- ja vakuuskirja oli äärimmäisen hallitsijavaltaisuutensa vuoksi usein Suomen valtiollisen ja yhteiskuntaelämän kehityksen suurena esteenä.[6] Samaan aikaan yhdistys- ja vakuutuskirjan kanssa oli vahvistettu myös erilliset vakuutukset porvaris- ja talonpoikaissäädyille, ja ne olivat Suomessa eräiltä osin voimassa vuoteen 1995 saakka.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d WSOY Iso tietosanakirja 10, s. 357, WSOY 1997 ISBN 951-0-20163-4
- ↑ a b c d Pentti Virrankoski: Suomen historia 1, s. 337–338. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2001. ISBN 951-746-341-3
- ↑ a b Johanna Aminoff-Winberg: Ritarihuone ja Suomen aatelissuvut, s. 70–71. Suomentanut Salla Korpela, Wilhelm Brummer. Helsinki: Minerva, 2013. 978-952-492-781-9
- ↑ Salme Vehvilä, Matti J. Castrén: Suomen historia lukioluokkia varten, s. 66–67. WSOY, 1975. ISBN 951-0-00592-3
- ↑ Suomen Hallitusmuoto 17.7.1919/94, 95 §.
- ↑ Otavan iso tietosanakirja, osa 10, palsta 336. Helsinki: Otava, 1965.
- ↑ Laki säätyjen erioikeuksien lakkauttamisesta 17.7.1995/971.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lisää luettavaa aiheesta Yhdistys- ja vakuuskirja on Wikiaineistossa (ruotsiksi)
